12.2.2014

kaakkua

Onneks tällaisia päiviä on vähän. Olin koko ajan koulussa ihan älyttömän väsynyt ja ahistunut ja ärsyyntynyt joka asiasta. Enkä tiijä miks, mutta miulla on ollut tällaisia päiviä lähiaikoina paljon enemmän kui tavallisesti.. :(

No mutta jätetään alkuangstit sikseen, koska päätin vaihteeks julkaista vähän reseptiä! :) Miun piti reilu viikko sitten tehdä äitin miesystävälle synttärikakku, ja turvauduin jälleen kerran siihen (ainoaan) jonka osaan, eli Valion reseptin mansikkarahkakakkuun! Tää on tosi helppo eli onnistuu jopa miulta, eikä valmistukseenkaan mee kuin hetki + hyytymisaika, joten päätin nyt naputella tännekkii vähän ohjetta ;)

POHJA: 

1 paketti (175 g) Domino-keksejä

50 g margariinia/voita

TÄYTE:

4 liivatelehteä

2 prk (Valion purkit á 200g) maustettua mansikkarahkaa

1 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 prk (2,5 dl) Valio vaahtoutuvaa mansikkakermaa


Hienonna keksit ja lisää sulatettu voi. Taputa seos leivinpaperillla pohjustettuun irtopohjavuokaan (halkaisija 22 cm). Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen pehmiämään. Yhdistä rahka ja sokerit. Purista vesi liivatelehdistä. Sulata ne pienessä kattilassa 1 rkl kuumaan veteen (ihan hyvin käy keittää vettä vaikka veden keittimessä c;). Lisää liivate rahkan joukkoon ohuena nauhana sekoittaen. Lisää viimeisenä kermavaahto, sekoita varoen. Kaadatäyte vuokaan. Peitä kelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 h tai seuraavaan päivään.







Siinä se ^^ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi kivasti niin kellekään ei tuu paha mieli ^3^!